Train to nowhere pt. 2

Train to nowhere pt. 1

Kahvitauko täynnä ajatuksia

Kahvi on hieno asia. Onko se sitten yliherkkyys kofeiinille tai aikainen aamuherätys, mutta päässä pyörii paljon ideoita enemmän tai vähemmän projektiluontoiseen valokuvaamiseen liittyen. Luontoa, sinistä taivasta, outoja päähineitä ja ylihinnoiteltuja pyöröpolarisaatiosuotimia... rriight.

Kuopio saa täydet pisteet maisemista ja tunnelmasta. Järvimaisema on eksoottista seutua merta tuijottelevalle turkulaiselle, eikä mikään harmita enemmän kuin kiireinen aikataulu, josta ei pääse irtoamaan laiturille istuskelemaan.

Mutta ei Haapakoskista selviä näin vähällä. Kuopio saa meitä ensi kerralla vierailulle nelinkertaisen määrän. Tai viisin.

Kaukana kotoa

Heräilin viiden jälkeen aamulla pakkailemaan viimeisiä kamoja läppärilaukkuun ja valmistautumaan kahvikupposen voimin kuuden tunnin junamatkaan kohti Kuopiota.

Työpaikan koulutusmatkat ovat virkistävää vaihtelua arkeen, mutta kolikon kääntöpuolena on aina poissaolo perheen luota. En ole ainoastaan laiska lähtemään mihinkään, vaan poden oikeasti koti-ikävää ja jossain määrin jopa huonoa omatuntoa kun olen poissa lasten luota. Tuntuu, että jo työpäivät itsessään ovat usein haastavaa erossaoloaikaa, jos takana on monta yhdessä vietettyä vapaapäivää.

Aamuaurinko avasi eteen jälleen sen kalibeerin näkymiä, etten voinut kuin kirota kameran kotiin jättöä. Tein matkaa edeltävänä iltana kompromissin ja otin kameran sijaan mukaan vanhan läppärini. Aiempina kertoina kantamuksia on ollut aivan liikaa, joten nyt tavoitteena oli selvitä yhdellä laukulla tai repulla. Aamun ensimmäisinä tunteita junassa tehty läppärikokeilu osoitti virheen kaikessa laajuudessaan. Koneella ei ole reissussa mitään virkaa. Ei niin yhtään mitään. Jos olisin tunkenut Gollan läppärilaukkuun koneen sijaan esimerkiksi kameran, yhden vara-akun ja 50mm putken, olisin kai tälläkin hetkellä kieli pitkänä Kuopion vanhassa satamassa ampumassa kuvia.

Apina ei vain tajua, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Ehkä?

Levoton kaupunki

Aurinkoiset päivät ja helle tuli kuin sormia napsauttamalla - nopeasti ja varoittamatta. On kuin kevät olisi jäämässä kokonaan väliin ja tilalle tulossa vain yksi vuodenaika: on/off talvi. En tohdi valittaa, sillä näillä näkymin tästä on tulossa erinomaisen kaunis kesä.




Myös Perno tuntuu heränneen kesään vauhdilla. Kävin launtai-illan kunniaksi ulkoilemassa Ankkurikylänkadun ja Finnyardsin välisessä metsikössä. Ilma oli tyyni ja lämmin, eikä maisemissakaan varsinaisesti ollut valittamisen varaa - paljon betonia ja auringonlasku. Törmäsin myös erään taloyhtiön takapihalla pidettyihin grillijuhliin, jota säesti pihalle kannettu viihdekeskus subwoofereineen, sekä toverilliset karjahdukset venäjäksi.




Seurailin pellonreunoja pitkin kulkevia polkuja, jotka poikkesivat välillä syvemmälle metsään ja taas takaisin taloyhtiöiden pihoille, parkkipaikoille ja teille. Valkovuokkoja oli aivan joka puolella valtavina ryppäinä, enkä voinut olla hämmästelemättä, kuinka vähän niitä näkyi teiden varsilta metsiin tihrustellessa. En ollut aiemmin kiinnittänyt niihin paljoa huomiota ja vasta täällä, syvemmällä metsässä, puiden varjossa alkoi valkoiset laineet lyödä silmän kantamattomiin. Uskomattoman kaunista.



Kotiinpäin kävellessäni kuulin vielä grilliseurueen tyytyväistä karjahtelua. Kesä on siis tullut...

Ei tietä, ei poikkeuksia

Kolmekymppiä napsahtaa täyteen alle viikon päästä ja vastaanotto allekirjoittaneen hartioiden välissä on ollut varsin ristiriitaista. En pode ikäkriisiä, vaikka heitän siitä jatkuvasti huumoria kavereille, tutuille, työkavereille, asiakkaille, ohikulkijoille... ilmeisesti kaikille. Kukaan ei naura, enkä taida enää minäkään, mutta huonot vitsit ovatkin enemmän tai vähemmän keino sivuuttaa koko aihe.



Syntymäpäivien viettäminen on aiempina vuosina ollut enemmän tai vähemmän big no-no. Olenpa viettänyt suurimman osan niistä ihan töissäkin ja ylipäätään juhlien järjestäminen vain itseään ja ikääntymistä varten on vieras ajatus. Nyt kolmekymppisten ovella tuntuu ensimmäistä kertaa, että päivälle todella pitäisi keksiä jotain arjesta poikkeavaa. Jotain, mitä aiempina syntymäpäivinä ei vielä ole tullut tehtyä.



Varmaa on kuitenkin, että tätäkään merkkipäivää ei tarvitse ajatella kuin tämän yhden ainoan kerran. Jospa sitä juhlistaisi vähintään edes siitä syystä.

Kahvia ja otteita vapaudesta

Vähemmän puhetta, enemmän tekoja. Luonnetta esiin ja niin edelleen. Kahvia koneeseen joka tapauksessa.



"Sinä, joka elät yhteiskunnan ja ympärillä vallitsevan hysterian yläpuolella, oravanpyörän ja burnouttien ulottumattomissa, meidät muut umpihullut unohtaen - sinä olet vapaa"